keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kerroskakku kokeilu

8-vuotis synttäreitä juhlittu. :)
Ja ihka ensimmäinen kerroskakkuni.
Joskus on vaan kiva kokeilla jotain uutta. Kerroskakun teko sujui hyvin mutta pientä vastustusta oli tuon sokerimassan kanssa. Ja huono eriste tuli kakkuun niin alkoi sitten kuorrute vähän sulamaan.
Mutta se on hyvä harjotella oman lapsen synttäreille niin ei oo niin justiinsa. Oisin varmaan tehny kuorrutukset uusiksi  jos ois jollekin muulle ollu menossa. =)


Harvemmin tosiaan tulee tehtyä sokerimassalla kuorrutettua kakkuja kun ei vaan ole mun makuun, on niin tajuttoman imelää tuo kuorrute. Joutuu jättään kuorrutteet lautaselle. Ja huomannut että moni muukin jättää ne syömättä.

Että kyllä taidan pääasiassa pysytellä kerma/suklaakakuissa. 




Tuli kyllä aika hempeä ja runsaskoristeinen.
. Keväisen kesäistä fiilistä. Perhosta, kukkaa, lintua.
Harmittaa vaan kun niin pikaisesti joutuu koristeet värkkäämään ja koristelun tekemään.
Ei oo kauhian hyvä kakkukaveri tuommonen kohta 1-vuotias. Huh.



Tässä ihana päivänsankari, sehän se pääasia että on kivat juhlat ja saa loistaa kerran vuodessa juhlien keskipisteenä. <3


Ylimmässä kerroksessa marjamousse ja alemmassa kakussa marja sekä valkosuklaamousse.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

torstai 2. huhtikuuta 2015

Sitruuna-lakritsikakku ja minimuffinit


Monta vuotta ollut tämä herkullinen sitruuna-lakritsikakku unohduksissa, muistaakseni vanhassa blogissa tämä ohje olikin ja tämähän löytyy myös Yhteishyvä:n nettisivuilta. 
Itse tein pieniä muutoksia.

Minusta tuolla alkuperäisellä ohjeella tulee vain niin pieni kakku että nytkin tein kaksinkertaisen taikinan. Sain siten hyvänkokoisen kakun tehtyä ja riitti vielä 18 minimuffinssiin myös.




200g margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
½-1 sitruunan raastettu kuori
4 tl sitruunamehua
vajaa ½ pss hopeatoffeeta 
½ dl kermaa
vajaa rkl kaakaojauhetta

Valmista hopeatoffee kastike. Laita hopeatoffeet ja kerma kattilaan ja kuumenna niin kauan että toffeet on liuenneet.

Vaahdota pehmennyt huoneenlämpöinen rasva ja sokeri.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lopuksi lisää sitruunamehu ja raastettu kuori.

Ota taikinasta 1/3 toiseen astiaan ja sekoita siihen kaakaojauhe ja hopeatoffee kastike.
Laita puolet vaaleasta taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. 
Laita sitten tummataikina kerros ja loput vaaleasta taikinasta.
(minä lorautin vielä tumman taikinakerroksen päälle vähän lakritsikastiketta) :P
Kauniin raidan saa vetämällä lopuksi haarukalla tai vaikkapa veitsellä taikinan läpi. 

Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia.



Kakussa on tomusokerikuorrutus jossa sitruunamehua makua antamassa.
Muffinsseissa on hopeatoffeekuorrutus. Tein vähän reilulla kädellä hopeatoffeekastiketta, niin sain nuihin minimuffineihin tehtyä kuorrutteen. Lisäsin siihen kastikkeeseen vähän tomusokeria niin kuorrute jähmettyy paremmin.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Se kuuluisa pataleipä

Kauanhan se kesti että sai näin yksinkertaisen leivän tehtyä.
Ehkä maailman helpoin leipä leipoa, ehkä kaikista vaikeinta on oottaa se 12-16 tuntia että voi leivän paistaa, mutta hyvää kannattaa aina odottaa ja aika menee nopeasti jos illalla tekee taikinan ja aamulla sitten paistaa.



Netissähän on näitä ohjeita pilvin pimein.
Tässä mun ensimmäinen versio. Jauhojahan voi vaihdella mielen mukaan.
Leivän paistamiseen tarvitset kannellisen padan. Esim. keraaminen tai valurauta, lasinen vuokakin käy kunhan siihen on kansi, teräskattilaa voi myös käyttää.
Itse käytin kannellista lasivuokaa.

4dl vettä
1 tl kuivahiivaa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja tai hiivaleipäjauhotkin käy
2 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada 42 - asteinen vesi jauhoihin ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vaivaa. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna kohota 12-16 tuntia.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle (jauhoja saa käyttää reilusti). 
"Kääntele" leipä pyöreäksi leiväksi.
Anna kohota vielä 30 minuuttia liinan alla tai laita takaisin taikinakulhoon kelmun alle kohoamaan.

Laita pata kylmään uuniin tyhjänä ja laita uuni 225 asteeseen lämpiämään siksi ajaksi kun leipä kohoaa.
Ota pata pois uunista ja laita leipä kuumaan pataan, kansi päälle ja uuniin 30 minuutiksi.
Ota sitten kansi pois ja paista leipää vielä noin 15 minuuttia.

Ja herkullinen rapeakuorinen leipä on valmis, malta antaa jäähtyä vähän aikaa ettet polta suutasi. :P

Huom! Öljyä lasisen/keraamisen vuoan pohja ja vähän reunojakin, ennen kuin kippaat leivän sinne, niin ei tartu leipä kiinni.
Tai käytä leivinpaperia.



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pätkis-cookies

Ai että mää sitte tykkään minttusuklaasta, oon vissiin joskus ennenki sanonu ja sanon vielä uuvestaanki. =) 

Laitan muuten nuihin tunnisteisiin Pääsiäisleivonta, niin sieltäpäs sitten löytyykin pääsiäisherkkuja.
Lisäilen sinne nuita vanhoja ohjeita niin helpompi löytää sitten jos etsii jotain pääsiäileipomista.


Pyöräyttäkkääpä näitä vaikka pääsiäiseksi, eikö sitä ruukata pääsiäisenä jotain suklaatia syyä. :P



225g marg tai voita
2dl fariinisokeria
2dl taloussokeria
2 munaa
6dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
2tl vaniljasokeria
1 ½  pussia pätkiksiä

 Vatkaa keskenään sokerit ja huoneen lämpöinen pehmennyt rasva. Lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sokeri-muna-voi-vaahdon joukkoon. Jos taikina tuntuu liian jämäkältä, lisää pieni loraus kermaa.  Lisää viimeisenä paloitellut pätkikset.
Jaa taikina pariin-kolmeen osaa ja tee tankoja jotka sitten leikkaat niin että paloja tulee noin 50-60 kpl. Pyörittele palloiksi ja laita pellille (jätä leviämisvara), palloja voi vähän litistää. 

Paista 175-180 asteisessa uunissa noin 12-14 minuuttia.




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ne tutut ja turvalliset :P

Eli mokkapaloja. Vaaleita sellaisia.
Tämä nyt ei mikään uusi ohje ole,
 mutta laitetaanpas nyt muistutukseksi hyvästä piirakkaohjeesta.
Ohje täällä.


Oli mukava pitkästä aikaa leipoa. Sämpylöitä, sitruunaista kääretorttua ja näitä mokkapaloja. 
Kääretortun ohjeen laittelen myöhemmin.
(niin, polvikin jo parempi, kohta pääsee lenkille, jes!)




maanantai 16. maaliskuuta 2015

Rokulia vietetty

Niin siinä voi joskus käydä että pakkolomalle joutuu.
Hiihtolomalla Levillä väänsin jalkani rinteessä. 
Siksikin ollut niin hiljaista leivontapuolella.
Pikkuhiljaa tässä alkaa jalka kestämään paremmin kävelyä. Huh kuinka tylsää kun ei ole edes ulos päässyt lasten kanssa. Mutta ihana kun on valoisaa, kevättä rinnassa, pääsiäinenkin lähestyy.
Jospa laittaisin muutaman kuvan hiihtolomalta kun ei leivontakuvia ole. =)
Osa puhelimella räpsittyjä.

Maisemat <3



Päiväunet ulkosalla ;)



T aiko muuttaa Leville. =)

Sumua huipulla.

Plääh.....:/
Mukava loma oli (jos tätä mun jalkajuttua ei lasketa) ;)